RHC X järjestetään Assembly Summer 2016 -tapahtumassa

RHC X: Assembly Summer 2016

Royal Helsinki Cup (RHC) järjestää Assembly 2016 -tapahtumassa kaksi erillistä turnausta. Päädyimme järjestämään kaksi turnausta, jotta voimme järjestää kahdelle eri kohderyhmälle omat turnaukset. Kahden erilaisen turnauksen ansiosta saavutamme jälleen myös merkittävän virstanpylvään polullamme. — RHC alkoi pienen porukan liveturnauksista joihin osallistui Helsinki, FINLANDIA sekä Luopiot -klaaneista noin tusinan verran pelaajia. Toimintamme on kasvanut tarkalleen kolmen kuukauden aikana kattamaan yli 25 klaaniliittoumaa (arviolta 60 klaania sisältäen melkein 2500 suomalaista pelaajaa) sekä toimintaan on ilmoittautunut Discordin kautta jo lähes 500 pelaajaa! Turnauksien luonne on muuttunut ajan saatossa, mutta emme ikinä unohda sitä mistä lähdimme liikkeelle. Face-2-face pelaten ja iloiten. Tämän muiston haluamme herättää jälleen Assemblyillä antaen uusille tuttavuuksille mahdollisuuden osallistua, seurata ja kehittää toimintaamme. Erään legendaarisen pelaajan sanoin: “Tämä on sitä parasta mitä Clash Royalessa voi tehdä.”

Ensimmäiseen turnaukseen kenellä tahansa ken ehtii on mahdollisuus osallistua. Jaamme salasanan ensin paikan päällä oleville 2h ennen aloitusta suoraan laitteeseen IS Stream Cornerilla, Discordissa turnaukseen ennakkoon ilmoittautuneille noin 1h ennen aloitusta sekä lopulta verkkosivuillamme noin 30min ennen aloitusta. Turnaus alkaa perjantaina 5.8. klo 15:00 ja kestää tasan vuorokauden. Turnauksen koko on 800 pelaajaa, joten luvassa on Suomen suurin järjestelmällisesti koottu Clash Royale turnaus! In-game turnauksessa palkintona on hulppeat 6000 korttia voittajalle! — Toisen turnauksen päädyimme kohdentamaan ainoastaan paikan päällä oleville täysi-ikäisille pelaajille. Päätös oli lopulta helppo, sillä totesimme että pieni organisaatiomme ei kykene järjestämään käytettävissä olevilla resursseilla kovin laajan skaalan turnausta. Totesimme että laatu ennen määrää. Mielestämme rajaus ei myöskään ole pois keneltäkään, sillä jokaisella on mahdollisuus osallistua ensimmäiseen turnaukseen. Live turnaukseen on mahdollista osallistua joko sijoittumalla perjantaina alkavassa turnauksessa top 200 joukkoon, tai olemalla kärkkäästi jonottamassa vapautuvia paikkoja IS Stream Cornerilla lauantaina klo 17:00. Turnaus alkaa lauantaina 6.8. klo 18:00 ja kestää arviolta kolme tuntia. Mukaan mahtuu ainakin 128 osallistujaa, ja turnaus pelataan single elimination tyyliin! Mainittakoon vielä, että turnauksen voittajalle on tiedossa Supercellin tarjoama matka Los Angelesiin Clashconiin myöhemmin tänä vuonna! (sis lennot, sisäänpääsy sekä majoitus yhdelle)

Ja jotta tärkein ei unohtuisi, haluan kiittää jo tässä vaiheessa tilaisuuden suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuneita henkilöitä. Kiitän henkilöitä, jotka ovat hankineet meille lukuisia yhteistyökumppaneita joihin lukeutuvat mm. Supercell, Sanoma Games, Mainoskone, startselect, Teho (Olvi), Jimm’s, Lähitaksi, Nummelan Rengasmyynti… — Niin ja pääsitpä osallistumaan turnauksiin tai et niin seuraa HerrTossan streamia  ja voit osallistua lukuisien give away -palkintojen jakoon! Antoisaa loppuviikkoa kaikille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *